Ampiaiset
Suomen nuoret aloittivat eilen urakkansa kotikisoissa. On mukavaa katsella nuorten jalkapalloa päättyneiden mm-lähetysten jälkeisenä vieroitushoitona. Näitäkään kisapelejä ei näemmä voi katsoa ilman syviä ajatuksia.
Tämän ikäryhmän pelit ovat itseäni lähellä, koska noilla nurkilla olin samassa asemassa kuin minihuuhkajien Saku Ylätupa tänään - joukkueensa kapteenina. Ymmärrän myös (jälkikäteen) tuon iän tuomat rajoitteet luonteenpiirteisiin. En väitä, että olisin itse ollut näihin poikiin verrattuna tippaakaan erilainen nuori. Ensimmäisen matsin jälkeen tuntuu kuitenkin siltä, että joku voisi nyt hieman rauhoitella poikia.
Onhan se kova juttu, että tuossa iässä pääsee pelaamaan Euroopan mestaruudesta. Jokainen poika ajattelee, että näistä kisoista on taivas auki. Baana onkin auki, mutta sitä ei kannata hukata suorituspaineisiin. Eilen oirehtiminen alkoi heti ensimmäisestä missatusta maalipaikasta ja jatkui kaikissa sen jälkeen syntyneissä vastaavissa tilanteissa. Karmeaa sadattelua, elehtimistä ja riehumista. Miksi? Kuinka voi tuollainen käytös olla mahdollista, kun valmistautumiseen on kuitenkin ollut aikaa?
Ollessani itse aikanaan nuorisomaajoukkueen pelaaja ei meillä todellakaan ollut henkistä valmentajaa. Osaisin kuvitella, että tällä nykyjoukkueella sellainen löytyy. Mistä hänelle maksetaan? Vai onko Martti Suosalo se porukan ainut menttaalivalmentaja? Hänen tv:ssä esittämänsä ja turnaukseen valmistanut hullunraivoinen metodinsa näyttää menneen läpi loistavasti.
Aggressiivisuus on ok usealla kentän osa-alueella, mutta ei kaikkialla. Rangaistusalueen sisällä ei kannata alkaa riehumaan. Maalintekijän tarttuessa epäonnistumisen tunteisiin heikentää se myös tulevien viimeistelysuoritusten tasoa. Hyvä yleisneuvo maalintekijälle onkin tämä: Unohda hukattu tilanne ja kerro itsellesi, että pian tulee seuraava. Ja kun se seuraava tilanne tulee - älä hätäile. Isoa lapikasta eteen ja alakulmaan. Rauhoitu!
Verkko alkaa peliuralla pöllyämään heti, kun ymmärtää ettei maalinteossa ole kysymys elämän merkittävimmistä asioista. Sairaalan teho- ja synnytysosastolla on kyse suurista asioista. Samoin Putinin ja Trumpin kohtaamisessa oli kyse suurista asioista ihmiskunnan kannalta. Maalipaikkoja ei kannata hukata vain siksi, että luulee maalinteon olevan niin äärettömän merkittävää. Sitä se ei ole, vaikka nuorena niin tietysti tulee ajatelleeksi. Turha on tiilireppua nuorena niskassaan kantaa.
Olen täysin varma, että jo eilisen pelin puoliajalla Juha Malinen puuttui yllä mainittuun asiaan. Se ei kai sitten kuitenkaan riittänyt. Vielä ei ole pelaajana liian myöhäistä muuttaa omaa suhtautumistaan. Pelihän itsessään kulki ja tilanteita oli ainakin minun silmiini huomattavasti enemmän kuin Italialla. Maalinteko vaatii kuitenkin kylmäpäisyyttä ja keskittymistä. Toivon, että maalinteon vaikeudesta ei synny kisaisännille näiden kisojen teemaa.
Ville Lehtinen
Tämän ikäryhmän pelit ovat itseäni lähellä, koska noilla nurkilla olin samassa asemassa kuin minihuuhkajien Saku Ylätupa tänään - joukkueensa kapteenina. Ymmärrän myös (jälkikäteen) tuon iän tuomat rajoitteet luonteenpiirteisiin. En väitä, että olisin itse ollut näihin poikiin verrattuna tippaakaan erilainen nuori. Ensimmäisen matsin jälkeen tuntuu kuitenkin siltä, että joku voisi nyt hieman rauhoitella poikia.
Onhan se kova juttu, että tuossa iässä pääsee pelaamaan Euroopan mestaruudesta. Jokainen poika ajattelee, että näistä kisoista on taivas auki. Baana onkin auki, mutta sitä ei kannata hukata suorituspaineisiin. Eilen oirehtiminen alkoi heti ensimmäisestä missatusta maalipaikasta ja jatkui kaikissa sen jälkeen syntyneissä vastaavissa tilanteissa. Karmeaa sadattelua, elehtimistä ja riehumista. Miksi? Kuinka voi tuollainen käytös olla mahdollista, kun valmistautumiseen on kuitenkin ollut aikaa?Ollessani itse aikanaan nuorisomaajoukkueen pelaaja ei meillä todellakaan ollut henkistä valmentajaa. Osaisin kuvitella, että tällä nykyjoukkueella sellainen löytyy. Mistä hänelle maksetaan? Vai onko Martti Suosalo se porukan ainut menttaalivalmentaja? Hänen tv:ssä esittämänsä ja turnaukseen valmistanut hullunraivoinen metodinsa näyttää menneen läpi loistavasti.
Aggressiivisuus on ok usealla kentän osa-alueella, mutta ei kaikkialla. Rangaistusalueen sisällä ei kannata alkaa riehumaan. Maalintekijän tarttuessa epäonnistumisen tunteisiin heikentää se myös tulevien viimeistelysuoritusten tasoa. Hyvä yleisneuvo maalintekijälle onkin tämä: Unohda hukattu tilanne ja kerro itsellesi, että pian tulee seuraava. Ja kun se seuraava tilanne tulee - älä hätäile. Isoa lapikasta eteen ja alakulmaan. Rauhoitu!
Verkko alkaa peliuralla pöllyämään heti, kun ymmärtää ettei maalinteossa ole kysymys elämän merkittävimmistä asioista. Sairaalan teho- ja synnytysosastolla on kyse suurista asioista. Samoin Putinin ja Trumpin kohtaamisessa oli kyse suurista asioista ihmiskunnan kannalta. Maalipaikkoja ei kannata hukata vain siksi, että luulee maalinteon olevan niin äärettömän merkittävää. Sitä se ei ole, vaikka nuorena niin tietysti tulee ajatelleeksi. Turha on tiilireppua nuorena niskassaan kantaa.
Olen täysin varma, että jo eilisen pelin puoliajalla Juha Malinen puuttui yllä mainittuun asiaan. Se ei kai sitten kuitenkaan riittänyt. Vielä ei ole pelaajana liian myöhäistä muuttaa omaa suhtautumistaan. Pelihän itsessään kulki ja tilanteita oli ainakin minun silmiini huomattavasti enemmän kuin Italialla. Maalinteko vaatii kuitenkin kylmäpäisyyttä ja keskittymistä. Toivon, että maalinteon vaikeudesta ei synny kisaisännille näiden kisojen teemaa.
Ville Lehtinen
Kommentit
Lähetä kommentti