Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Mockban poika

Kuva
Nurkassa nojaa vanha balalaikka, jonka puiseen kylkeen ovat ajan kynnet raapineet syviä naarmuja. Pyödällä lojuu törkylehti, jonka sivuilta luen kuinka suomalainen jalkapallokäärme luo jälleen huomaamatta nahkaansa. Se saa minut kirjoittamaan.  Aleksei Eremenko Junior kertoo muuttavansa perheineen Suomesta. Mies on muuttanut aikuisiällään ahkeraan, mutta tässä jutussa on silti lopun kaikua. Ennen kuin omasta puolestani (mielikuvituksellisesti) hyvästelen rintapotkulla vanjaa hanuriin, niin ihan muutama kohteliaisuuskin on mielestäni paikallaan.  On historiallista, että ylipäänsä Suomen maajoukkueen pelaajassa ovat yhdistyneet niin monet huippuominaisuudet. Hyökkäyspään pelaajana Junior Eremenkossa kuitenkin todella oli kentällä sitä jotain. Hän oli tilanteiden luoja, mutta myös tehokas viimeistelijä. En ole lainkaan vakuuttunut, että kaikki ymmärsivät sitä  kohtalomme hetkillä. Tuollainen itseluuloton tyyppi meille kuitenkin suotiin.  Seiskan juttu kertoo, että