Villen blogi

Onhan se mukavaa, kun saa uusia hienoja toiminnallisuuksia verkkosivuille tai vaikka kokonaan uudet sivut. Kokonaan toinen asia on se mikä on kunkin parannuksen hyöty. Se pitäisi aina muistaa. Kolmansien softia ja palikoita kartoitellessa tulee outo tunne. Se on kuin pahin korkeapaine etelän lomakohteessa. Vähän sellainen, kun sinua yritetään heittää sisään jokaiseen ravintolaan etsiessäsi illallispaikkaa. Tiedät kyllä olevasi turisti, mutta vielä paremmin sen tietävät nuo petolliset sisäänheittäjät. Heille olet vain tyhmä poka. Kuinka löytäisit parhaan ravintolan, kun et pääse edes ruokalistoja rauhassa katsomaan? On uskomatonta kuinka moni saa elantonsa täysin mitättömien asioiden tai kilkkeiden kyhäämisestä ja myymisestä. Takuuvarmasti moni on miljonääri ihan sen ansiosta, että on myynyt esimerkiksi jotain umpisurkeaa aplikaatiota. Formula onnistumiseen on ainoastaan, että on tuote ja kunnolla väritetty tarina sekä toiveikas ostaja - kaupaksi menee. Eiffel-tornikin myytiin aika

Kiinteistönvälityksellä kulkee nyt lujaa. Kauppa käy ja alalle halutaan töihin. Kaupunki toisensa jälkeen kertoo nousseista kaupan luvuista. Itku ja hammasten kiristys on tipotiessään. Aurinko paistaa suomalaisen asuntokaupan syksyyn, mutta kaikille sekään ei riitä – ei tietenkään. Habita Investin konsernijohtaja kertoo 30 vuoden kokemuksellaan Kauppalehdessä, kuinka oikeanlainen ahneus ja aggressiivisuus palkitaan. Hän myös lisää, että ”LKV-tutkinnolla ei aina ole mitään tekemistä myyntitaitojen kanssa.” Habitan pomo ei ole ainut joka edustaa tätä arvomaailmaa. Nimittäin samaan aikaan kiinteistönvälitysyritys Kotijoukkueen  Solo.fi-  palvelu on ajettu toistaiseksi alas.  Solo n tuotemerkki muuttuu Facebook-päivityksen mukaan Kotijoukkueeksi. Vuosien sumutuksen jälkeen Solo riisuu valeasunsa ja paljastaa vihdoin kuluttajille todelliset kasvonsa. Solo on ilmeisesti aina ollutkin vain yritys kalastaa itsemyyjiä Kotijoukkue-ketjun asiakkaiksi? Samaisen Kotijoukkueen entinen myyntipää

Ymmärrän sinua Petri Pasanen, kun et oikein löydä positiivista Suomen esityksistä. Et ole iloinen, vaikka Suomi saa pisteen ja epäilet tapaa jolla tasoituskin tehtiin. Ymmärrän.  Et ole väärillä jäljillä ajatuksissasi ja siten entistä mielenkiintoisemmiksi studiokeskustelunne käyvät.  Kolleegasi Juha Malinen sen ääneen sanoi. Vallalla oleva tapa on, että jos toinen joukkue on paperilla selvästi toista vahvempi, niin otteluun lähdetään varovaisesti ja puolustuksen kautta. Ennakkoluulot ovat jalkapalloilevan Suomen tukipilareita, mutta samaan aikaan p allonhallinta on jalkapallon vaaka - naula ja vasara.  Eilen Suomi pelasi paineettomassa ottelussa koko ensimmäisen puoliajan vailla pienintä ideaa omasta hyökkäyspelistä. Järkeilit osuvasti, että tämän valmentaja Kanerva oli valinnut taktiikaksi saadakseen ottelusta parhaan tuloksen. Tarkemmin sanoen valmentaja halusi vyölleen parhaan tuloksen ja näin se saatiin aikaan. Itsekkyys ei kuitenkaan ole ongelman ydin.  Valitettava tosia

Lienee selvää ellei päivänselvää, että Raimo Sarajärvi on kaikkea muuta kuin mitä työntekijä pomoltaan toivoo. Hän johtaa joukkojaan kuin härkätaistelija. Viitan takana on miekka pistovalmiina ja se viiltää aina, kun juhta tekee virheliikkeen.  Paniikkinappula Kovinkaan moni ei elämässään rakentele stadioneja ja yritysryppäitä. Sellaiseen ei monesta ole. Suurmiehet osaavat liikuttaa ihmismassoja ja rahavirtoja niin, että tulosta syntyy. He kuitenkin tarvitsevat työntekijää, koska itse eivät lapioon tartu. Suurten saavutusten toteutukseen tarvitaan myös yhteenkuuluvuutta - sitä ei voi ostaa.  Yhteenkuuluvuus syntyy luottamuksesta. Onko sitä SJK:ssa enää? Sarajärven kohdalla voidaan puhua todellisesta jokapaikan höylästä. Yhteyksiä eri yrityksiin on kymmeniä. Omistusta ja vastuuta herralla riittää.  On selvää, että henkilöjohtamisen hienomotoriikka siinä kärsii. Jo kolmas valmentaja vuoden aikana sai lähtöpassit, koska itseäänhän Raimo ei vaihda.  Paniikkinappula on pohjassa

Sakot, ne kävivät tutuiksi pelatessani eri maiden sarjoissa. Pelasin vuosikymmenen ajan monissa seuroissa, mutta maasta, joukkueesta tai sarjatasosta riippumatta keikuin varsinkin nuorempana sakkolistan kärkisijoilla kuukausittain. Voisinkin ihan yleisellä tasolla avata hieman ammattitoimintaamme kuuluvaa ja osin paradoksaalista järjestelmää. Sakoilla oli ainakin oman peliurani aikana yleishyödyllinen tarkoitus kasvattaa edustusjoukkueiden virkistyskassoja, jotka sitten kapteenien valitsemina ajankohtina käytettiin pelaajien hyväksi. Vaikka rahat lopulta käytettiin kaikkien pelaajien eduksi, niin kukapa silti sakkoja ottaa haluaisi? Se nyt vaan oli niin, että yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi eri joukkueiden viisaat olivat päissään kehitelleet toinen toistaan hintavampia sääntöjä noudatettaviksi.  Sakothan maksettiin kaikkialla käteisellä eikä pidättämällä bruttopalkasta, joten jos suomalaisen liigapelaajan keskiansio oli 2000 €/kk, niin kovin suuriin virheisiin ei ollut va

Ei ole ensimmäinen kerta, kun suomalainen jalkapalloseura ottaa kohtalokkaan kurssin kohti Pohjolan suurseuraa. Seinäjoella panokset ovat kuitenkin sitä luokkaa, että pian sellaisen syntyminen on taloudellinen pakko. SJK on erittäin mielenkiintoinen ja historiankin valossa poikkeuksellinen tulokas suomalaisen jalkapalloilun kartalle. Seuran uskottavuuden kulmakivenä on oma uusi ja hieno jalkapalloareena. Sen olemassaolo on kiistatta upea asia. Stadionin pystyttäminen luo uskottavuutta koko Suomen jalkapalloperheelle ja antaa sopivasti painetta myös muille seuroille laittaa omat asiansa kuntoon. Stadionien nouseminen ei kuitenkaan maailman mittakaavassa ole mikään orgasmin aihe. Eikäpä rakennuksen pystyyn nouseminen takaa selviämistä työyhteisön henkilöjohtamisen karikoista. SJK olisi voinut olla hiljaa ja tehdä nöyrästi työtä, mutta sen sijaan se avasi ovet muiden arvosteluille. SJK ja Raimo Sarajärvi voisivat opetella tuntemaan eräiden Nils-Arne Eggenin ja Roar Str

Nurkassa nojaa vanha balalaikka, jonka puiseen kylkeen ovat ajan kynnet raapineet syviä naarmuja. Pyödällä lojuu törkylehti, jonka sivuilta luen kuinka suomalainen jalkapallokäärme luo jälleen huomaamatta nahkaansa. Se saa minut kirjoittamaan.  Aleksei Eremenko Junior kertoo muuttavansa perheineen Suomesta. Mies on muuttanut aikuisiällään ahkeraan, mutta tässä jutussa on silti lopun kaikua. Ennen kuin omasta puolestani (mielikuvituksellisesti) hyvästelen rintapotkulla vanjaa hanuriin, niin ihan muutama kohteliaisuuskin on mielestäni paikallaan.  On historiallista, että ylipäänsä Suomen maajoukkueen pelaajassa ovat yhdistyneet niin monet huippuominaisuudet. Hyökkäyspään pelaajana Junior Eremenkossa kuitenkin todella oli kentällä sitä jotain. Hän oli tilanteiden luoja, mutta myös tehokas viimeistelijä. En ole lainkaan vakuuttunut, että kaikki ymmärsivät sitä  kohtalomme hetkillä. Tuollainen itseluuloton tyyppi meille kuitenkin suotiin.  Seiskan juttu kertoo, että

Suomalaisen kiinteistönvälityksen välityspalkkiovertailun ylläpitäjänä en voinut välttyä kuulemasta ja lukemasta  Helsingin Sanomien viime viikonloppuista artikkelia välityspalkkioista. Jutussa äimisteltiin miten voikaan olla mahdollista, että Myyntiturvalla on muihin nähden niin alhaiset välityspalkkiot? Onnittelut Timo Metsola, Myyntiturva! Aivan täydellinen juttu vinkkelistänne ja vahva osoitus siitä, kuinka tärkeä asiakas Myyntiturva onkaan. Minulla on silti hieman eri kokemuksia ja käsitys itse jutun aiheena olevasta asiasta - eli siitä kuinka paljon kuluttajat välittäjille maksavat ja keitä ovat yritykset jotka tulevat kalliiksi kukkarolle. Minulla on mielipiteelleni pohjaa. Olen henkilökohtaisesti keskustellut tuhansien asunnon myyntiä suunnitelleiden kanssa viimeisen viiden vuoden aikana. Minulle on väistämättä käynyt ilmi, että Myyntiturvalla on katselmusten seurauksena paikalle arvioimaan kutsutuista kandidaateista useinmiten se kaikkein alhaisin hinta-arvio. Sopim

Olen sitä mieltä, että oikeastaan ihmiset voivat saavuttaa elämässään melkein mitä haluavat. Katso vaikka itseäsi ja mieti mitä halusit pari vuotta sitten? Oletko jo matkalla seuraavalle rastille? Niin se usein menee, että olemme nyt sitä mitä halusimme itsestämme vuosia sitten. Minusta elämä itsessään on kuin suunnistuksen ja korttipelin yhdistelmä, jossa karttaa ei annettu. Meille jaetaan vain kortit ja mars matkaan! Kortit ovat kullakin mitkä ovat, mutta ne kuitenkin kuuluvat pakkaan. Ravatessamme rastilta toiselle huomaamme ajan myötä myös muiden suunnistavan täällä. Vain meistä harvat ovat riittävän rohkeita ja reippaita ansaitakseen sen joka lopulta tuli muiden mielestä "kuin ilmaiseksi". Me pelaamme kättämme muilta piilossa. Ihmiskunta haluineen on onneksemme kaikkea muuta kuin homogeeninen seos. Teot ja päätökset punovat henkilöhistoriaamme kohtaloa määrittäen. Samaan aikaan ovat riskinotto ja menestys kuin vastakkaiset navat, jotka vetävät toisiaan puoleensa p