Ampiaiset
Suomen nuoret aloittivat eilen urakkansa kotikisoissa. On mukavaa katsella nuorten jalkapalloa päättyneiden mm-lähetysten jälkeisenä vieroitushoitona. Näitäkään kisapelejä ei näemmä voi katsoa ilman syviä ajatuksia. Tämän ikäryhmän pelit ovat itseäni lähellä, koska noilla nurkilla olin samassa asemassa kuin minihuuhkajien Saku Ylätupa tänään - joukkueensa kapteenina. Ymmärrän myös (jälkikäteen) tuon iän tuomat rajoitteet luonteenpiirteisiin. En väitä, että olisin itse ollut näihin poikiin verrattuna tippaakaan erilainen nuori. Ensimmäisen matsin jälkeen tuntuu kuitenkin siltä, että joku voisi nyt hieman rauhoitella poikia. Onhan se kova juttu, että tuossa iässä pääsee pelaamaan Euroopan mestaruudesta. Jokainen poika ajattelee, että näistä kisoista on taivas auki. Baana onkin auki, mutta sitä ei kannata hukata suorituspaineisiin. Eilen oirehtiminen alkoi heti ensimmäisestä missatusta maalipaikasta ja jatkui kaikissa sen jälkeen syntyneissä vastaavissa tilanteissa. Karmeaa sadattelu