Sakkokuninkaat

Sakot, ne kävivät tutuiksi pelatessani eri maiden sarjoissa. Pelasin vuosikymmenen ajan monissa seuroissa, mutta maasta, joukkueesta tai sarjatasosta riippumatta keikuin varsinkin nuorempana sakkolistan kärkisijoilla kuukausittain. Voisinkin ihan yleisellä tasolla avata hieman ammattitoimintaamme kuuluvaa ja osin paradoksaalista järjestelmää.

Sakoilla oli ainakin oman peliurani aikana yleishyödyllinen tarkoitus kasvattaa edustusjoukkueiden virkistyskassoja, jotka sitten kapteenien valitsemina ajankohtina käytettiin pelaajien hyväksi. Vaikka rahat lopulta käytettiin kaikkien pelaajien eduksi, niin kukapa silti sakkoja ottaa haluaisi? Se nyt vaan oli niin, että yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi eri joukkueiden viisaat olivat päissään kehitelleet toinen toistaan hintavampia sääntöjä noudatettaviksi. 

Sakothan maksettiin kaikkialla käteisellä eikä pidättämällä bruttopalkasta, joten jos suomalaisen liigapelaajan keskiansio oli 2000 €/kk, niin kovin suuriin virheisiin ei ollut varaa. Sivuhuomautuksena, että aikanaan Jokereissa sakot olivat tarinan mukaan aivan omaa luokkaansa, mutta niin olivat kuulemma palkatkin. Seuraavassa listaan joukon tunnettuja sakotusperusteita ja niistä johtuvia suurpiirteisiä summia. Jos jotain vakavaa rikettä ei listalta löydy, niin sellaisesta oli sitten pelaajasopimuksissa erikseen säädetty.

Tietysti kaikkein vakavin rike oli olla luvatta poissa pelistä. Tätä keskimäärin 500 € hintaista sakkoa ei koskaan kukaan työkaverini lunastanut, mutta harjoituksia kyllä missattiin ja siitä seurasi aina 150 € sanktio. Myöhästyminen kaikentyylisistä kokoontumisista alle vartin oli 10 € arvoista ja yli vartin maksoikin jo tuplasti 20 €. Valmentajille varattuun paikkaan parkkeeraaminen kostautui 15 € arvoisesti. Jos taas unohdit pelivarusteitasi kentälle, niin jokaisesta vaatekappaleesta, kengästä, suojasta tai pullosta maksoit 5 €. Koppi oli pyhä paikka ja siellä puhelimen soittoääni toi automaattisen kilahduksen kassaan á 10 €. Jos taas puhelin soi äänekkäästi missä tahansa pelireissun menomatkalla, niin tuomio tuli tuplamääräisenä. Pyhättöön ei saanut myöskään tulla pelikengät jalassa eikä kopissa liioin saanut kävellä paljain jaloin, vaan sisällä piti kävellä lipokkaissa. Kävelysääntöjen rikkomisesta napsahti aina kympin tiketti ja tätä kytättiin kopissa kaikin voimin. Pitkät kalsarit, villasukat ja sarjakuvahahmolliset alushousut olivat ainakin Veikkausliigassa häpeänaihe, josta joutui kelistä riippumatta henkiseen jalkapuuhun. Päälle ajattelemattomuudesta luovutettiin parinkympin pikavoitto. 

Joukkueen pelaajat oli monesti jaettu pareihin, joilla oli viikon ajan siivousvastuu. Jos siivous jäi viikon aikana tekemättä, niin seurasi siitä maksettavaa n. 20 € kummallekin vastuulliselle. Harjoituksissa kaikilla tuli olla yhtenäinen asustus ja jos jollain varustus poikkesi, niin se maksoi säännön rikkojalle 20 €. Peliin lähdettäessä piti olla matkustusasu päällä ja jos jokin osa oli väärä, niin siitä selvisi maksamalla 20 €. Pelissä tahallinen, tyhmä tai suunsoitosta otettu keltainen oli joka paikassa kaljakorin hintainen. Typerä tai tahallinen ulosajo maksoi jo tulehduttavasti 150 €. Jos lensit ottelussa typerästi ulos, kusit päälle suihkuun ja jäit kiinni, niin siitäkin veloitettiin lisää. Kun kerran tuntui siltä, ettei millään ei ollut enää mitään väliä, niin virtsaamisesta väärään paikkaan selvisi kuitenkin maksamalla 25 euroa lisää pottiin. 

Lomien jälkeisessä punnituksessa kannatti saiturin olla mieluiten kolmen kilon päässä lähtöpainosta. Painon ollessa kolmen ja viiden kilon välissä, sai maksaa 50 € ja jos paino oli noussut yli viisi kiloa, niin laihtuminen kohti aiempaa alkoi omasta lompakosta 150 € suosiollisella avustuksella.

Syyllisen ei auttanut kovin äänekkäästi valittaa, vaikka sakkokomissiolla olikin veto-oikeus. Kunnon reklamoinnista saatettiin nimittäin tuplata. On pääteltävissä, että aikamme sakkokuninkaat edustivat ansiokkaasti myös kentän ulkopuolella. Kun lisätään päälle vielä yhteiskunnan tarjoamat ylinopeussakot ja parkkisakot, niin ei siitä paljon maallista pelimiehelle käteen jää. Tarinoita sen sijaan riittää varmasti kerrottavaksi, mutta itseni osalta niistä voidaan jatkaa enemmän jollain toisella kertaa. 

Ville Lehtinen